28.12.2011 Syntyi Tolkan ensimmäinen shiba pentue
Helmin ja Yatsun pennut syntyivät 28.12. Pentueessa on kolme narttua ja yksi uros. Pennut ovat tasakokoisia, virkeitä ja elinvoimaisia. Emä hoitaa pentujansa antaumuksella ja voi hyvin!
2.-3.12.2011 Helsinki
Shiba narttu Yenie`s Go Sakuramachi "Haru" ensimmäinen näyttelykäynti. Harun sai molempina päivinä JUN EH:n, eli kotiin tuomisena paljon kokemusta niin näyttelystä kuin matkustamisestakin.
28.12.2011 Helmin ultra
Kävimme ennen messukeskuksen näyttelyä ultrassa ja kyllä siellä pieniä shiban alkuja näkyi! Pentueen isä on "Yatsu" EE JVVA HeJW-10 Kazakoshi No Yatsufusa Go Yokohama Atsumi ja pentujen odotetaan syntyvän viikolla 52.
3.11.2011 Kuhmo AVO koe
Ilona osallistui loppusyksyn avo kokeeseen, mutta jälleen linnut olivat meiltä kateissa ja tuloksena pelkät hakupisteet AVO 0 9p.

8.-9.10.2011 Pohjan lohkon valinnat Savukoskella
Tolkan Älli haukkui huipputuloksen VOI 1 94p sijoittuen kovatasoisessa kisassa kolmanneksi saavuttaen Haukkuottelupaikan Isokyröön. Haukkuotteluun ei enää kunto riittänytkään, sillä koekauden huipentumaan Älli viritteli itsensä valeraskaaksi!
8.9.2010 Kuhmo AVO koe
Ilonan kanssa linturikkaassa Juntin maastossa, jossa onnistuimme väistelemään linnut.. 1LM ja lyhyt haukku teerestä, ei tulosta!
3.-4.9.2011 Kuhmon Kv koe
Kasvattimme suomenpystykorva narttu Tolkan Älli haukkui VOI 1 91p ja sai Cacitin ollen sunnuntaina kokeen paras koira. Lauantaina Älli haukkui tuloksen VOI 2 66p sijoittuen neljänneksi. Onneksi olkoon Martti ja Älli!
Suomenpystykorva narttu Ilona starttasi ensimmäisen kokeensa sunnuntaina, mutta arpaonni ei suosinut eikä maastosta löytynyt lintuja, joten Ilona jäi hakupisteille AVO 0 10p.
16.-17.7.2011 Oulu
Saimme jälleen uuden muotovalion kun kasvattimme chow chow uros Tolkan Yllätysvoitto "Voitto" sai kolmannen sertin Oulussa 17.7.2011. Oikein paljon onnea Voten omistajalle Markolla ja suurkiitokset aktiivisuudesta!
Myös suomenpystykorva Ilona oli kehässä molempina päivinä ja huolimatta täydellisestä karvanlähdöstä lauantaina tuloksena AVO ERI AVOK2 SA PN3 ja sunnuntaina AVO ERI AVOK1.

12.6.2011 Suomussalmi
Suomenpystykorva Ilona AVO ERI AVOK1 SA PN2 VARA SERT. Tuomari Matti Palojärvi.

21.5. 2011 Sotkamo
Suomenpystykorva Ilona AVO ERI AVOK2. Tuomari Raimo Viljamaa.
30.4.2011 Ristijärvi
Suomenpystykorva nartut Ilona AVO ERI AVOK1 SA PN1 SERT ROP RYP1 BIS3 ja Mustankorven Milli JUN ERI JUK3.Tuomarina Sakari Poti. (kuvassa Ilona)
9.4.2011 Vaasa
Yeniès Feodora VAL ERI VAK1 SA PN1 CACIB VSP! Tuomarina Nina Karlsdotter, Ruotsi.
5.3.2011 Juuka
Yeniés Feodora AVO ERI AVOK1 SA PN1 SERT ROP MVA! Tuomarina Paula Heikkinen - Lehkonen.

19.2.2011 Tuusniemi
Yeniés Feodora NUO ERI NUOK 1 SA PN 1 SERT ROP, tuomarina Marja Talvitie. Suomenpystykorva Tolkan Älli KÄY ERI KÄYK 1 SA PN 2 VARA SERT, tuomarina Hannu Talvi.
8.-9.1.2011 Kajaani KV
Koiravuosi 2011 aloitettiin perinteisesti Kajaanin Tamminäyttelyllä. Lauantaina kehässä oli suomenajokoira Muusa, jonka tuomari Riitta Lahtovaara arvosteli EH arvoiseksi. Sunnuntaina Shiba Yeniés Feodora menestyi hienosti Jarmo Vuorisen kehässä saaden NUO ERI NUOK 1 SA SERT CACIB ROP.
|