Miten Mahdista tuli Mahti?
Tänään, 08.04.2007, on ensitapaamisemme vuosipäivä, eikä kumpikaan pieni poika ole enää pieni. Siinä varmaan syy, miksi reilun vuoden takaiset muistot tulvivat mieleeni. Haaveena oli saada musta chowi poika kaveriksi 1-vuotiaalle Jypelle, eikä sen haaveen toteuttaminen näyttänyt kovinkaan todennäköiseltä, kunnes eräänä hiljaisena iltana töissä selasin kasvattajien nettisivuja toivossa nähdä edes kuvia chow pennuista. Niinpä yllätys oli melkoinen, kun huomasin erään kasvattajan sivuilla onnittelut Tolkan kenneliin 5.3.2006 syntyneiden 3 mustan pojan ja punaisen tytön johdosta. Tästä alkoi semmoinen huiske pentujen yhteystietojen selvittämisessä, etten meinannut nahoissani pysyä! Ja hengästynyt olo oli vielä silloinkin, kun soitin kasvattajalle Pirjolle ja kyselin pennuista. Päässä takoi vaan, mitä jos ne on jo varattu, mitä jos ne on jo varattu, etten edes meinannut tajuta, kun sain kuulla, ettei poikia ole varattu ja saisin ensimmäisenä valita kenet heistä otan! Puhelun jälkeen ajattelin vain, että annoin varmaan itsestäni tosi pimahtaneen kuvan..
Hyvin nopeasti kävi selväksi, että Mahti on Mahti. Miten sitä nimi voikin olla enne? Miten siitä pienestä mustasta karvakasasta voi uhkua sellainen varmuus ja mahtavuus, ettei Muppea kerta kaikkiaan voinut ajatellakaan nimeksi? Pirjo tiesi sen jo silloin, kun puhuin Mupesta, hän ei vain sanonut mitään, ajatteli varmaan, että antaa tuon hörhön itse huomata asian laita. Eikä sitä voinut olla huomaamatta. Nyt on yhteiseloa takana kohta vuosi ja poika on osoittautunut nimensä veroiseksi ja kantaa nimensä niin, että -uskomatonta kyllä- jopa vieraat ihmiset sen näkevät ja melkein päivittäin tuttua kuultavaa on "no niinpä tietysti, sehän on ihan nimensä veroinen, eihän se muu voisi ollakaan". Eikä tässä viitata niinkään kokoon, vaikka sitäkin yksivuotiaalla on jo komeasti säkä 50cm ja painoa yli 30 kg. Se on se luonne. Se sisäinen hehku, joka Mahdista huokuu ulospäin. Toki se on pentu ja käyttäytyy sen mukaisesti, mutta kun se kokoaa itsensä tilanteen mukaan, sen mahtavuutta ei kukaan kyseenalaista. Ei edes toiset, aikuiset urokset. Luonteen pääpiirteet näkyivät jo Kuhmosta lähtiessä kotimatkalla. Olin varautunut siihen, että pentu itkee ja on levoton, kun joutuu eroon tutusta ympäristöstään, sisaruksistaan ja emostaan. Pakkasin Mahdin etupenkille kuljetuslaatikkoon, jossa oli sen oma pyyhe, jonka olin vienyt sille valintamatkalla sekä sille hankkimani lelu, pehmokoira. Pehmusteena Mahdille tehty oma tyyny patjana. Jyppe-veli oli mukana, mutta matkusti auton takana, joten siitäkään ei lohtua matkan aikana ollut. Mahti asettui koppaansa ja nukkui. Eikä inahtanutkaan. Odotin koko ajan sitä itkuvaihetta, mutta mitään ei kuulunut, ainoastaan rauhallinen tuhina. Kun katsoin koppaan, en aina oikein tiennyt, miten päin pentu siellä tuhisi. Ensimmäinen pysähdys oli Siilinjärvellä huoltoasemalla, missä vein molemmat pojat yhdessä pissalle. Juuri, kun olin saanut Mahdin autosta pihaan, käynnisti vieressämme iso rekka, jota en ollut huomannut aiemmin. Mahti säikähti ja yritti juosta eri suuntaan. Sain sen rauhoittumaan ja katselemaan hetken ympärilleen. Sen jälkeen se tallusteli kuin ei mitään, eikä rekat enää olisi voineet sitä vähempää kiinnostaa. Tämä suhtautuminen uusiin asioihin on jatkunut. Jokin ihan erilainen ja uusi saattaa edelleen aiheuttaa ensimmäisellä kertaa samankaltaisen epäluulon tai säikähdysreaktion, muttei enää, jos asia toistuu. Uusi vuosi ja raketit eivät saaneet aikaan mitään reaktioita. Pikkupoikien heittämät papatit, joita yritin lenkeillä välttää ja kiertää, saivat aikaan sen, että pojat -molemmat- vetivät kohti ääntä valmiina tutustumaan sen aiheuttajaan.
Kuhmosta kotiintulo oli kuin vain kotiintulo joltain matkalta. Pojat menivät suoraan makuuhuoneeseen ja alkoivat heti yhteistuumin tappaa siellä olevaa lampaantaljaa, joka on hankittukin lahjaksi pojille, sillä jokaisessa chowissa asuu pieni lampaansyöjä. Ja kun uni tuli, Mahti valitsi nukkumapaikakseen lattian sängyn päädyssä ja siinä se on uskollisesti nukkunut siitä lähtien.
Jutun kirjoitti chow-pojistaan onnellinen emäntä Päivi
|
Pieni tarina pienestä mustasta chowi pojasta, jota kovasti etsittiin ja odotettiin pikkuveljeksi isoveljensä menettäneelle pienelle punaiselle chowi pojalle, Jypelle.
Huhtikuun 8. päivä sitten tapasin pennut ensimmäistä kertaa. Nimen -Tolkan Taika Mahti -olin saanut valita jo aiemmin. Kutsumanimeksi olin Jypen kaverille kuitenkin suunnitellut Muppea. Olin pentua varatessani kertonut, millaista pentua etsin: sosiaalinen ja mahdollisesti myös näyttelyihin sopiva. Pirjo oli ennen matkaani kertonut, että hänellä on pojista minulle jo oma suosikkinsa ja niin jännitettiinkin, osuuko valintani samaan pentuun. Ei osunut. Mutta valintaan ei vaikuttanut se, että toiset pojat olisivat olleet jotenkin huonompia, vaan se, että Mahdissa oli Sitä Jotakin -jo ensi silmäyksellä. 
Pirjon kuvauksen mukaan Mahti oli omissa oloissaan viihtyvä mm. kun muut nukkuivat samassa kasassa, Mahti nukkui erillään. Mahti oli kooltaan pennuista suurin, mutta oli kehitykseltään muuten ollut hitain: silmät aukesivat viimeisinä, kävelyn se aloitti viimeisenä jne. Mennessäni paikalle, muut pennut tutkivat minut ensin, Mahtia ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Se puuhasi omia, sillä hetkellä kovin tärkeiltä tuntuvia, juttujaan. Siinä samassa lensivät ennakkovaatimukset sosiaalisuudesta ja vilkkaudesta taivaan tuuliin: tiesin, että siinä on syyni tähän Kuhmon matkaan, siinä on minun pentuni ja Jypen uusi pikkuveli. Mutta ei Muppe.
Mahti on leikkisä -edelleenkin. Sen suosikkeja ovat pehmolelut ja pallot. Pehmojen kanssa se leikkii eräänlaista kirurgia saaden nopeastikin selville, mitä kyseinen otus pitää sisällään. Meille on kertynyt aikamoinen potilasjono vaatehuoneeseen odottamaan ompelupalveluja. Palloista tennispallot ovat ne rakkaimmat ja niitä Mahti osaa heitellä jopa kahta vuorotellen, eli myös nimen Taika -osuus tulee joillain lailla esiin jonglöörin temppujen kautta. Stockmannin aktivointilelut ovat myös poikien mieleen, eikä kulu kauaa, kun namit on popsittu Dog Tornadosta. 
Entäs se edellyttämäni sosiaalisuus sitten? Yllättäen sekin tuli samassa paketissa. Mahti on todellinen hännänheiluttaja ja intohimoinen pusupoika oman väen kanssa, tosin vieraista ihmisistä ei niin paljon ole väliksi, ne vaan ovat ei kiinnostavia, tuomarit mukaan lukien. Kun tuomari näyttelyssä yrittää saada kontaktia ja katsoa ilmettä, Mahti yrittää katsoa tuomarin ohi olisiko siellä jotain mielenkiintoisempaa. Sen sijaan, kaikki koirat kulkevat oletusasetuksella ystävä. Eikä tämä ole ainakaan vielä muuttunut, vaikka kovin moni vastaantuleva koirakansalainen onkin asiasta hiukan toista mieltä. Tämän Mahti on kirjaimellisesti saanut kokea terävinä hampaina kuonossaan.
Tytöt ovat Mahdille oikein sydämen asia. Mutta, sekään ei saa Mahtia hempeilemään, vaan se luottaa määrätietoiseen valloitukseen tyyliin sinä olet minun, tyttöseni, älä pyristele. Ja yhtä päättäväinen kuin Mahti on rakastajana, se on myös vihollisena. Vaikka se suhtautuu aluksi kaikkiin sukupuolta, ikää tai kokoa katsomatta ystävänä, se on valmis ottamaan haasteen vastaan. Jos joku uros alkaa esim. koirapuistossa tuijotuskisan, Mahdin tuijotus ei väsy. Se ei käännä päätään pois missään tilanteessa, sen keskittymiskyky on uskomaton. Tämä edellyttää minulta omistajana valppautta, jotta pystyt tarvittaessa ajoissa estämään valtataistelut. Puistotilanteissa mahtavuus käy ilmi usein myös niin, että selvästi arka uros saattaa haastaa Jyppeä, joka on huomattavasti pehmeämpi luonne, ja mielellään väistää alkavat konfliktit ajoissa mm. siirtymällä mamin jalkoihin turvaan. Sama uros ohittaa Mahdin katse maassa, häntä jalkojen välissä, vaikka Mahti vain haistelee omia polkujaan kiinnittämättä mitään huomiota ko. urokseen. Myös Jypen käytös osoittaa, että Mahdissa on jotain sisäistä itsevarmuutta: nykyisin Jyppe saattaa mennä turvaan Mahdin kylkeen tai jos se huomaa, että Mahti on lähellä, Jyppe nouseekin vastustamaan sille uhoavaa urosta murisemalla. Tämä käytös on täysin riippuvainen Mahdin sijainnista. Jos vain minä olen lähellä, tulee Jyppe edelleen jalkoihini turvaan.
Harrastus, johon en ole niinkään ihastunut, on molemmilla pojilla metsästys. Siihen liittyvä vietti on Mahdilla huipussaan. Mikään muu ei silloin merkitse mitään, jos Mahti on bongannut oravan, rusakon, kissan tai fasaanin. Muut elävät eivät aiheuta ihan yhtä suurta jahtia. Tästä syystä on minulla, ikuisten tenniskyynärpäiden lisäksi, tämän kesän aikana edessä aidan korotus- ja tukevoittamishommat. Ellen tee mitään nykyiselle verkkoaidalle, on vain ajan kysymys koska Mahti on hypännyt aidan yli ja jatkaa jahtiaan villinä ja vapaana.
Kaikkiaan, nuoruus tekee tietysti oman osansa tämän villikon luonteeseen, eikä vallattomuudella aina ole rajoja. Tämä tuli myös selväksi niille kaikille, jotka olivat syksyllä Messukeskuksen voittajanäyttelyn kehän reunalla katsomassa. Toisaalta, jos Mahti itse haluaa, se osaa jo nyt käyttäytyä kuin kiinalainen mahtihenkilö, joka omaa keisarin arvokkuutta ja Tiibetin munkkien hiljaista viisautta. Omistajana minun tehtäväni on yrittää ohjata Mahdin tahtoa tähän suuntaan. Havaittavissa olevan itsepäisyyden vuoksi se ei ole tehtävä helpoimmasta päästä, muttei varmasti myöskään mikään mission impossible.